Kamala kasa listoja

Jeps. Siellä ne listat nyt makaavat, katoksen alla. 690 metriä. Osa on jo maalattu kertaalleen, suuri osa on vielä maalaamatta. Päätettiin, että se seuraava maalauskerta maalataan sisätiloissa, niin ei tarvitse sitten niitä roskia enää hioa pois. Nyt kun listat ovat kuivuneet ulkona, niin ovat kyllä sitten vähän roskaantuneetkin. Toisaalta, ennen toista maalauskertaa ne pitää kuitenkin hioa, niin eivätpä ne roskat niin siinä haittaa. Mutta aika paljon tota maalattavaa on, eikö? Mutta listojen paikoilleen laittaminen on vain maalaamisesta kiinni, joten eiköhän ne nyt siitä maalaudu!








Pakko oli myös rykäistä tähän muutama kuva syreeneistä ja omenapuista, ne eivät ehkä voisi olla tämän kauniimpia!





Mukavaa kesäkuun ensimmäistä päivää
toivottelee 

- Sara

3 kommenttia:

  1. Estäisikö joku hyttysverkko roskien lentämisen listoille? Ulkona on vaan niin paljon mukavampi maalata, varsinkin tuollaista määrää. Teillä kyllä etenee kaikki hyvään malliin.
    En ole unohtanut sinulta saamaani tunnustusta, en vain saa tallennettua sitä koneelleni, mutta katotaan josko vielä onnistuisi.

    VastaaPoista
  2. Erinomaisen tyylikkäitä, upean leveitä listoja! Ajattele niin, että voiton puolella olet jo maalausurakassakin :)
    Kylläpä muuten ovat omenapuusi tehneetkin mielettömästi kukkia, luvassa on siis syyskesällä ja syksyllä runsas omppusato! Meillä oli viime kesänä myös samanlainen kukkapaljous omenapuissamme, ja sato vastaavasti ennätysrunsas: tuoremehua - sitä maailman parasta - riitti lähes jouluun. Mutta tänä vuonna puumme vetävät henkeä: vain noin kymmenkunta kukkaa puuta kohden! Taitaa jäädä omenatuoremehu haaveeksi tällä erää :(

    VastaaPoista
  3. Listoista tuli itseasiassa leveämpiä kuin oli tarkoitus, mutta ei jaksettu lähteä reklamoimaan ja muuttelemaan. Ovat ne kyllä aika hienoja :)

    Kyllä, niitä omenankukkia oli mieletön määrä! Viime vuonna oli sellainen normaali, mukava omenavuosi, sitä edellisenä vuonna omenoita taas oli aivan järkyttävästi. Meillä on vieläkin pakkasessa viime vuoden mehuja, kun edellisenä vuonna puristettiin itse mehua yli 200l ja sen juominen onkin ollut aika urakka. Viime vuonna puristettiin "vain" n. 40l. Olenkin kaupitellut omenoita jo etukäteen ystäville, eli jos niitä tulee paljon, niin voipi tulla meille keräämään itselleen omenat ja puristaa niistä mehut. Se omenoiden kerääminen onkin aikamoinen urakka.

    VastaaPoista