Pokaalista asiaa

Sain Riuttala Old Schoolin Sannalta pokaalin kiertämään, kiitos siitä!, ja yritetäänpäs nyt sitten saada se eteenpäin. Eli kahdeksan ennenjulkaisematonta asiaa pitäisi itsestään paljastaa. Hmmm.

Yksi: Hoitovapaani loppuu ensi viikon maanantaina.

Kaksi: Rakastan ruoanlaittoa. Erityisesti rakastan laittaa vieraille ruokia, mitä en ole koskaan ennen kokeillut.

Kolme: Pidän paljon suomalaisesta designista.

Neljä: Jos minulla ei olisi vanhaa taloa, haluaisin ehdottomasti 1960-1970-luvulla rakennetun yhdessä tasossa olevan suuren omakotitalon suurilla ikkunoilla ja isoilla oleskelutiloilla.

Viisi: Muutan pian taloon, jonka on rakentanut edesmenneen isoisäni isoisä.

Kuusi: Olen 100% Mac-ihminen, en osaa enkä oikeastaan edes halua käyttää pc-koneita.

Seitsemän: Olen noudattanut kymmenisen kuukautta vähähiilihydraattista ruokavaliota, saanut hyvän olon, hyvän mielen ja 12kg pois raskauden jälkeisiä kiloja. En ole koskaan aikuisiälläni voinut näin hyvin!

Kahdeksan: Muutimme Helsingistä tänne maalle. Välillä ikävöimme Helsinkiä, mutta aina kun tulemme kotiin, tiedämme, miksi asumme täällä.


Kiitos vielä SuperSanna tästä pokaalista, lähetänpä sen eteenpäin Talo.- blogiin, eli olepa hyvä Laurakaisa!!





                                                                            - Sara

4 kommenttia:

  1. Hih, meillä on Smegien lisäksi muutakin yhteistä; olen myös täysverinen Mac-käyttäjä! En muista milloin viimeksi jouduin koskemaan peeceehen, mut hermot silloin meni ihan varmasti :)

    Mahtavaa varmasti asua sukutilalla. Mulla ei oikein ole vanhempien puolesta sellaista varsinaista kotipaikkaa ja kovasti yritän josko tästä tulis nyt sellainen!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea hienosta pokaalista :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen kokeillut nyt muutaman viikon vähähiilihydraatitonta ruokaa, ja olen ihan samaa mieltä: en ole ikuna voinut näin hyvin. Viime viikonloppuna lomareissulla sorruin sitten sokerimättöön ja jestas, miten kamala olo siitä tulikaan.

    VastaaPoista
  4. SuperSanna, jouduin käyttämään viime viikonloppuna veljen pc:tä ja se piti jopa sammuttaa käytön jälkeen... Milloinkohan oon virallisesti sammuttanut mun koneen? Sehän on aina suoraan käyttövalmiina! :)

    Hyvä Mieli, kiitos paljon!!

    Susanna, mun mielestä eka ruokavalio, mitä vois kuvitella noudattavansa loppuelämän. Ei nyt tartte kaikesta luopua ja jos ei tarvitse laihduttaa, niin loppujen lopuksi hiilareiden rajoittaminenkin vaan käy. Ja nimenomaan toi paha olo ja turvotus hiilarimättöjen jälkeen on se merkki niiden vaikutuksesta. Onnea valitsemallesi tielle :)

    VastaaPoista