Hienosti venelakatut hiukset

Tämä viikonloppu on mennyt juhliessa 5-vuotiasta sankaritarta ja 1-vuotiasta sankaritarta. Kuitenkin meidän melkein muuttovalmis (meidän mielestä!) kotimme alkaa olla siinä vaiheessa, että toista kattausta odotellessa mies kävi maalaamassa makuukamarin lattian toistamiseen ja sen jälkeen minä kävin lakkailemassa yläkerran wc:n paneelit kertaalleen. Me ollaan siis jo niin pitkällä, että tosta vaan voi käydä tekemässä asioita, joiden tulos on muidenkin nähtävissä! Eikä kaikki ole vain lattian alla.

Makuukamarin lattiassa on vanhat lankut, joita jaksamisen mukaan hiottiin ja nyt on maalauskertoja takana kaksi. Maalina meillä on Uulan lattiamaali ja värinä kaura. Mielenkiinnolla odotetaan lopputulosta, kunhan tapetitkin ovat seinässä. Yläkerran wc on talon ainoa tila, johon vedettiin betoluxit lattiaan. Wc:n lattia on tuvan vanhaa lattialankkua ja puolet vessasta on paneloitu helmiponttipaneelilla ja toinen puoli tapetoidaan. Paneelit on seinässä ja ne on petsattu ensin keskiruskealla lakkapetsillä ja sitten suditaan venelakka muutaman kerran päälle. Tässä ei nyt ole niin hengittäviä kerroksia kuin muualla talossa, mutta puolet seinistä on kuitenkin kovalevyä ja tapettia.

Ja kuten otsikko kertookin, lakkauksen jälkeen sainkin selvitellä omia hiuksiani, jotka olivat kohtuullisen lakatut. Toiletissa on vinokatto, jota sutiessa ilmeisesti hiuksetkin saivat osansa. Täytyy sanoa, että se
selvittäminen sattui!!


Nyt ei ole kuvan kuvaa ei makuukamarista, eikä hotelli helpotuksestakaan, joten pistetäänpä viikonloppuun muuten liittyvä kuva.





Aurinkoista alkuviikkoa!

- Sara

4 kommenttia:

  1. Onnea syttärisankareille!
    Upea kaappi tuolla alempana. Todellakin säilyttämisen arvoinen ja koko tuvan komeus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja kaappi on kyllä ihana. Ja ulkonäön ja tunnearvon lisäksi siihen mahtuu myös paljon astioita :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se hyvälle tuntuu saada näkyvää aikaan! Samaa totean, upea kaappi edellisessä, todella upea! Ja kaapin historia tekee siitä mittaamattoman arvokkaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ihana ajatella, että kaappi on ollut käytössä kauan. Ja pilkkumitkin pääsevät samalle paikalleen alahyllylle, kunhan kaappia aletaan täytellä.

    VastaaPoista