Aikaa ennen Abloyta

Nykyään sisäovissa on kahvat, tai ovenrivat. Ennen vanhaan ovissa olivat myös lukot. Meillä on jokaisessa ovessa toimiva kahva/lukkosysteemi, joka on näin remontin loppua ajatellen mahtava asia. Mikä voisi jäädä viimeiseksi remontissa (jos varmaa voittajaa listoja ei oteta mukaan), kuin ovet, joista puuttuu vaan lukkopesä tai kahva. Niitä ilmankin pärjäisi varmasti ihan mainiosti :)

En ole asiantuntija ollenkaan, mutta uskallan arvata, että suurin osa meidän oviemme lukoista ovat joko alkuperäisiä tai sitten jostain syystä todella kauan sitten vaihdettuja. Mitä luultavimmin kaikki ovat 1800-luvun puolelta. Erilaisia lukkoja ja kahvoja on melkein yhtä monta kuin oviakin, mutta jokaisessa on avain toisella puolella. Toisissa ovissa on vääntönuppi ja joissakin jopa kahva (vai onko se ripa??). Kaikkia ovia ei saa lukkoon, mutta jos lukkopesiä vähän öljyäisi, luulisin, että nekin voisivat toimia. Mutta eipä meillä taida olla yhtään ovea, joka pitäisi saada sisäpuolelta lukkoon.

Yritinpä laittaa ripoja/lukkoja/kahvoja (tai miksi näitä nyt mahdetaan sanoa) arvioimaani vanhuusjärjestykseen. (Ovet ovat kamalan pölyisiä!!!)

              Tämä alla oleva ripa on ovessa, joka on vanhan puhelinkamarin ja ruokasalin välissä.




Seuraava ripa löytyy lastenkamarin ovesta saliin päin.




Tämä nuppi on ovessa, joka menee saliin vieraseteisestä.




Toisessa lastenkamarissa on tällainen uudenlainen ripa.




Tämä seuraava kahva on tulevan makuukamarin ovessa.




Kaikissa ovissa on toisella puolella avain. 




Viimeisenä, muttei vähäisimpänä meidän oman kuistimme lukkopesä. Tämä on luultavasti pihan vanhin (siis ylempi), arvion mukaan 1800-luvun alusta. Ja toimii! 




- Sara

3 kommenttia:

  1. Upeita lukkoja! Täälläkin on joissain ovissa ollut noita koska niitä löytyi vintiltä muutama. Saunan ovessa tuollainen lukko on edelleen ja toimii kuin rasvattu :)
    Nuo on kyllä säilyttämisen arvoisia jokainen.

    VastaaPoista
  2. Meiltä puuttuu muutamasta ovesta lukko/ripa/kahva. Ja niitä on metsästetty aina välillä kirppiksiltä tai rompe-toreilta. Mies vaan ei halua niistä hirmu hintoja maksaa, joten odotellaan, josko se sopiva kohdalle vielä osuu ;)

    Teillä on hienoja lukkoja ovissa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Katja! Onneksi täällä on tosiaan nuo ovet säilytetty ja varmasti sen myötä ovat lukotkin olemassa.

    Ja Kesäkukka, just sitä ajattelin, että ollaanpa onnekkaita, kun ei tarvitse metsästää noita lukkoja. Mutta toivottavasti teille tulee ennenpitkää sopivat eteen! Mä näin noita vanhoja lukkoja Metsänkylän navetassa Hattulassa, mutta en yhtään tiedä niiden hintoja.

    VastaaPoista