Reikä lattiassa ja portaita

Sisäportaita ollaan odoteltu jo tovi ja odottelu jatkuu edelleen. Meillä on siis kellariin tulossa wc/suihku ja kodinhoitohuone sekä tekninen tila. Tällä hetkellä kellariin (jossa on pyykinpesukone paikoillaan ja se tekninen tila olemassa) menee pienet, siis hyvin kapeat, portaat, jotka menevät vieraseteisen päädystä oven takaa. Niitä on hankala käyttää, eikä esim. lapsia voi oikeastaan päästää niihin portaisiin ollenkaan.

Suihkuakaan nyt vielä ei ole, joten niillä portaillakaan ei ole kovin hoppu. Pyykkejä joudumme niitä pikkuportaita pitkin kuskaamaan, mutta kyllä senkin nyt  kestää, onhan tässä tiskejäkin kuskattu talosta toiseen :)
Nyt on lattiaan tehty alustava reikä portaiden kohdalle. Alustava sen vuoksi, että meillä on yksi aivan päättömästi toimiva 1v7kk:n ikäinen tyttönen, jonka emme halua putoavan aukkoon. Ja alustava reikä on siis vasta yhden lattiakerroksen läpi menty aukko. Päätettiin, että tehdään aukko sitten vasta kokonaan, kun portaat oikeasti tulevat. Kun tätä yhtä lasta joutuu muutenkin koko ajan vahtimaan, niin yksi aukko lattiassa olisi jo aivan liikaa. Ja tässä siis portaiden paikka:



Portaat tulevat menemään kellariin entisestä ruokasalista, nykyisestä remonttisälätilasta ja tulevasta kirjasto/tv-huoneesta alas. Tämä huone on tällä hetkellä ainoa (jos kellaria ei oteta laskuun) huone, jossa ei voi kulkea ilman kenkiä. Huone kokee muodonmuutoksen sitten tulevaisuudessa, kun portaatkin ovat paikoillaan. 

Kellariin on saatu myös lattialaatat paikoilleen, kohtalaisen monen mutkan kautta. Siellä ne nyt kuitenkin ovat ja saavat pysyäkin!



Mukavaa alkavaa viikkoa!

Toivottaa Sara


5 kommenttia:

  1. On kyllä upea lattia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ollaan kyllä itsekin enemmän kuin tyytyväisiä, johan sitä odotettiinkin puolisen vuotta. Tosin tähän puoleen vuoteen sisältyy myös laattojen tilaaminen, joka mun osalta jotenkin vaan venyi ja venyi. Mutta jos ei olis venynyt, niin oltais tyydytty toisiin laattoihin. Joten hyvä kun venyi, niin saatiin ne, mistä ensin haaveiltiinkin!

    VastaaPoista
  3. IHANA lattia. Upea! Pitkään mietiskelin samanlaista, mutta annoin periksi sitten kivilaatalle eteiseen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Tätä me pähkäiltiin ja mietittiin kauan, mutta tultiin sitten siihen tulokseen, että ei me sitä lattiaa kuitenkaan ikinä vaihdeta, niin maksakoon sitten vähän enemmän.

    VastaaPoista