Terveisiä messuilta!

Yritinpä minäkin viime viikolla useaan otteeseen postailla, mutta ei onnistunut. Ilmeisesti ei ollut vika vain omassa blogissani...

Kävin lauantaina Aitoossa, Hämeessä Terve Talo -messuilla. Tapahtuma oli varsin pieni, mutta ihan oikeita yrittäjiä oikeilla asioilla oli myös paljon liikkeellä. En oikeastaan tiedä, mitä oikeastaan messuilta odotin. En ilmeisesti kovinkaan paljon, sillä olin ihan tyytyväinen reissuun. Osallistuin Tapettitalon arvontaan, jossa palkintona on tapettia. Se taisi olla vapaavalintaista, mutta rullamäärästä ei kellään ollut tietoa. Hmmm. Noo, jos sieltä jotain voittaa, niin kai sille yhdellekin rullalle jotain käyttöä löytyy :)

Tuvan kellon käyntiinlaittoon sain myös ohjeita. Tuvan kello on vanha, 1800-luvun puolelta oleva tuvankello, jonka koneistoa on setäni joskus korjauttanut. Toimii, mutten saanut sitä itse käyntiin. Tämä erittäin yrmeä kellonkorjaaja kyllä auliisti selitti täysin tietämättömälle, miten sen kuuluisi lähteä käyntiin. Ihan kuin kukaan ei olisi häneltä enne kysellyt noin hirveän tyhmää asiaa. Pääasia omasta mielestäni oli kuitenkin se tieto. Täytyy yrittää soveltaa käytäntöön.

Pikkupikku-ostoksia teimme. Speltti-näkkäriä (todella tarpeellista terveen talon kannalta), savi-yrtti-kasvo-saippuaa (todella tarpeellista asukin kannalta), taottuja rautanauloja (miehen ostos, kylläkin yhteisen puodin oveen) ja sitten grafiittivoidetta puuhellan kunnostamiseen.

Olisinkohan eniten tyytyväinen saippuasta, sitten näkkäristä, sitten voiteesta ja sitten nauloista...?






Joka tapauksessa, vähän erilainen tapahtuma kuin Aitoon kirkastusjuhlat (nimi on eerittäin vanhaa perua ja kuulostaa kirkastusjuhlilta, vaikkakin kyseessä on tavallinen juhannusfestari Vilkkumaineen ja Röyhkineen), jota vietetään samaisessa paikassa, kuin nämä Terve Talo -messut. Käykäähän kurkkaamaassa ensi keväänä, jos satutte niillä nurkilla liikkumaan!

- Sara

2 kommenttia:

  1. No voi että! Enpä tiennyt tuollaisesta tapahtumasta mitään. Olisi päästy käymään eikä matka olisi ollut kovin pitkä. Ehkä ensi vuonna sitten :)
    Orimattilassa on hyvä kellon korjaaja, nimeä en kyllä muista, mutta laittoi meidän tuvan kellon kuntoon mikä oli aika urakka. Toimii nyt kuin unelma.

    VastaaPoista
  2. Voi harmi, enkä minäkään osannut hehkuttaa asiaa täällä, kun oli itsellekin vaan sellainen pikakäynti. Mutta ehkä ensi vuonna tosiaan kannattaa käydä katsomassa, yleensä kai ovat toukokuun puolivälissä. Täytyypä tutkia tuota kellonkorjaajaa, jos vaikka puhelimitse saisi vielä joitain ohjeita. Eilen kävin yrittämässä käyntiin, mut ei jaksanut kovin kauaa käydä kerrallaan.

    VastaaPoista