Ihanaa, tapettia!

Se on nyt sitten ensimmäinen huone tapetoitu! Ihan tuntuu hassulta, että alkaa valmistua joitain paikkoja. Tällä hetkellä tapetoijat tapetoivat tupaa, jossa on iso homma. Tuvan korkeus on yli kolme metriä, siellä on kaikki keittiökalusteet paikoillaan ja seinätkään eivät varmaankaan ole mitään täysin suoria.

Tämä tapetoitu huone tulee olemaan vanhempien makuukamari, tapetti on Sandbergin Simon.
Tapetti heijastelee valoa, mutta ei joka suunnasta. Jostain päin katsellessa enemmän ja jostain muualta taas ei yhtään. Ihana, elävä pinta!





Tapetoinnin edistyessä oli ihanaa huomata, että sisäovet, jotka mielestäni ovat olleet ihan hienot tähänkin asti, ovatkin yhtäkkiä ihan todella hienot! (vaikkakin pölyiset edelleen) Tapetoija (joka on oikeasti ihan oikea restauroija) sanoi, että ovet ovet ihan varmasti 1800-luvulta ja niistä on selvästi yritetty ootrauksella tehdä pähkinäpuun näköisiä. Olipa hauska yksityiskohta!

Nyt odottelen innolla tuvan tapetoinnin valmistumista ja listoistakin meille luvattiin, että aikaisintaan lauantaina. Tuntuu jo hyvältä uutiselta, vai onkohan se sittenkään sitä? :) Lauantaita siis odotellessa!

                    


                                 Aurinkoa ja lämmintä loppuviikkoon toivottelee


                                                            - Sara

7 kommenttia:

  1. Kylläpä tulee upean näköistä!

    VastaaPoista
  2. Olipas mukava lukea näitä ja nähdä kotinne valmistumista. Kesällä sitten tullaan katsomaan. Onneksi se kesä on jo pian!

    VastaaPoista
  3. Olette kovin odotettuja vieraita :)

    VastaaPoista
  4. Siis te pääsette kohta sisustamaan, mahtavaa! Tilaan nyt tänään ne Smegit sieltä Saksasta, jännää :)

    Käypäs hakemassa pokaali ja tunnusta asioita tuolta mun blogista kun ehdit!

    VastaaPoista
  5. Onnea tilaamiseen ja kiitokset pokaalista!

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs näyttääkin ovi tosi hyvältä tapetin kanssa! Tosi pitkällä ootte muutenkin, en malta oottaa että päästään kattomaan lopputulosta (jos niin voi vanhasta talosta sanoa :)
    -Leena

    VastaaPoista