Mama!



Me ollaan remontin suhteen edetty siihen tilanteeseen, että ensimmäistä kertaa kuuteen ja puoleen vuoteen meillä on saman katon alla sekä suihku, että pyykinpesu/kuivaus- toimintapiste. Ostimme  talvella kuivausrummun. Vaikka olen vastaan yleisesti ottaen tuollaisia sähkökäyttöisiä vempeleitä, en oikeastaan ole katunut kuivausrummun ostoa päivääkään. Miksi ostimme kuivausrummun? No siksi, että kyllästyttiin salissa jatkuvasti notkuviin pyykkitelineisiin ja hirveän hitaasti sieltä kaappiin siirtyviin vaatteisiin. Toisaalta taas alkoi mietityttämään saliin tulevan kosteuden määrä. Ikkunat olivat jatkuvasti huurussa. Nyt meillä pestään pyykkiä parina päivänä viikossa ja kaikki pestyt pyykit ovat saman päivän aikana kaapeissa. Talvikäytössä oleva kuivuri jää ilmojen lämmetessä tauolle ja siirrymme silloin ulkokuivatukseen. 



Lattialaatat: Marrakech Design, Essaouira


Myös pesutila alkaa olla pikkuhiljaa valmis, suihku on ollut jo pari kuukautta käytössä. Ihanat Mama-koukut hankin jo yli vuosi sitten ja nyt ne odottelevat seinälle pääsyä. Maksoin itse näistä koukuista nettikaupan kautta tilatessani (muistaakseni kyseessä oli Scandinavian Design Center) 18€/kpl, ja törmäsin syksyllä näihin koukkuihin eräässä raumalaisessa sisustusliikkeessä. Leukani meinasi loksahtaa sijoiltaan, kun näin koukkujen paikallisen hinnan. 57€/kpl!!! Tiedän, että hinnoissa voi olla ilmaa, jälleenmyyjän täytyy ottaa osansa, mutta tuossa on jo ilmaa aika paljon ja taitaa myyjäkin ottaa melkoisen summan välistä. Nyt Mamat odottelevat vielä pakkauslaatikoissaan, jotka muuten nekin ovat silmäähivelevän kauniita.





Tämä seuraava näky jaksaa ilahduttaa joka vuosi yhtä paljon :)




Kaunista kevätpäivää!!

- Sara






4 kommenttia:

  1. Onpa hintaero koukuissa. Meillä jokakeväinen odotus on se, milloin saunan porraskivi paljastuu lumen alta. Pienestä se on ilo kiinni :))

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, hintaero on aivan posketon. Ja nuo kiviset portaat ovat ehkä ihaninta keväässä!

    VastaaPoista
  3. Upeat laatat ja ihanat koukut! Ne ihan hihkuvat, että hipei!
    \o/

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Mun mielestä noi koukut on niin hellyyttävät :)

    VastaaPoista