Talo siirtyi uuteen aikaan


Tässä talossa on ennen meitä viimeksi ollut kouluikäisiä ja sitä pienempiä lapsia 1950-luvulla. Nyt meillä on juossut viikon ajan omien lasten lisäksi ystävien ja sukulaisten pieniä lapsia ja täällä on ihanaa olla! Varsinkin, kun meidän muutto on jämähtänyt paikoilleen. Täällä on niin kivaa, kun tavaraa ei ole paljon. Mä voisin aivan hyvin pärjätä tällä tavaramäärällä. Mitä ihmettä sitä ihminen tekee kaikella sillä roinalla, jota tuo toinen talo on täynnä, kysyn ma. 

Sähkömies on jatkanut sähkötöitä ja putkimiehet kävivät viime viikolla kolmeen otteeseen häärimässä ja saivat kuin saivatkin wc:n pöntön ja hanan lavuaareineen paikoilleen. Meillä tulee siis vessaan vesi ja se on kyllä hienoa :)




Tuvan kello lähti hieman yskähdellen käyntiin, mutta kun viitsin hiukan katsastaa koneistokoppaa, niin jopas löytyi heilurillekin oikea paikka. Siellä se nyt raksuttaa tuvan seinällä, samalla paikalla kuin mummun ja vaarinkin aikana. Ja se ääni. Se on ihana!




Mutta täällä nyt ollaan. 
Miehen loman alettua kestitään vieraita ja reissataan itsekin. Netti meillä on toiminut vähän niin ja näin ja yksi tukiasema ei riitä joka puolelle taloa. Jahka saadaan tukiasemia lisää ja pistorasioita kytkettyä paikoilleen, helpottuu tämänkin blogin ylläpitäminen. Sitä odotellessa, aurinkoisia kesäpäiviä toivottaen, 

- Sara 

2 kommenttia:

  1. Meidän talolla on ollut vähän sama kohtalo. Ennen 2000-lukua talossa on ollut pieni lapsi viimeksi 1950-luvulla ja sitä ennen 1920-luvulla jolloin lapsia olikin 4 kappaletta. Ihana että niitä on taas pihapiirissä.
    Mö kuvittelin hävittäneeni aika kasan tavaraa muutossa, mutta nyt kuuden vuoden päästä tuntuu että sitä on taas, ihan liikaa!
    Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Tavaramäärän karsiutuminen ympäriltä ajoittain tuntuu hyvältä. Teillä edistyy hommat hyvin, se on kiva. Mukavaa kesää! Ja ihana kello :)

    VastaaPoista