Eristelyä

Heippistä taas kamalan pitkäksi venyneen tauon jälkeen! Mulla on näköjään ihan jokaisen postauksen jälkeen kuukuden mietintätauko, ei hyvä :)

Meillä alkaa olla toinen talvi takana tässä talossa. Ennen viime talvea talossa ei ollut pattereita (tai tietysti oli patterit ollut aiemmin), eikä tiivistettyjä ikkunoita. Oli vain auki olevia lattioita, eikä oikeastaan mitään, mikä pitää talon lämpimänä. Tämäkin talvi on ollut eräänlainen selvitys siitä, kuinka olemme onnistuneet talon eristämisessä.



Varsinaisena lämmönlähteenä meillä on 2007 asennettu maalämpöpumppu, josta olenkin täällä blogissani jo aiemmin kertoillut. Talossa oli jo aiemmin vesikiertoiset patterit, mutta ne olivat aikansa eläneet ja riittämättömät näihin tiloihin. Ostimme vanhat valurautapatterit ja hiekkapuhallutimme ja maalautimme ne. Kaikki putket uusittiin myös tuolloin. Maalämpöpumppu täyttää ensi syksynä kuusi vuotta ja on toiminut koko ajan moitteettomasti. Tosin vuosi sitten syksyllä vasta huomasimme, että kiertoveden lämpötilan laskuahan voi säädellä... Ilma lämpenee, talo kylmenee, näinhän se yleensä menee? Ja maalämpöhän toimiikin siis juuri näin. Kun ilman lämpötila nousee, kiertoveden lämpötila laskee saman tien. Muutamia päiviä vietimme tavanomaista koleammassa ilmastossa, kunnes tajusimme, että sitähän voi säätää! Nyt säätö toimii kuuden tunnin viiveellä, eli lämpötila ei laske välittömästi, vaan pikkuhiljaa. Tällöin mekin sisällä ehdimme "tottua" lämpötilan vaihdokseen. Paljon mukavampaa :)



Tällä hetkellä muina lämmönlähteinä on tuvan puuhella, joka on lämmittänyt joka päivä koko talven ajan, sekä salongin (vielä ihan kokonaan esittelemätön tila:)) kaakeliuuni.



Jokaisen avatun lattian alla (eli kaikki muut huoneet paitsi sali) on puhallettu ekovilla ja tuulensuojapaperi. Kaikkien huoneiden lattian-seinänväli (eli lattialistan takana) on eristetty pellavariveellä. Ulkoseiniin on sisäpuolelle lisätty leijonalevyt ja kaikkien ikkunoiden ympärystät on avattu ja eristetty samoin pellavariveellä.

Peräkamarien yläpuolelle on puhallettu ekovillaa ja tuvan yläpuolella on vinttikamari, joka osaltaan toimii tuvan yläpohjan eristeenä. Salongin alapuolella on kellari, joka taas toimii lämmittäjänä myös sitä kautta. Sali on meillä selvästi viilein huone (ei uudelleen eristettyä alapohjaa) ja yläpohjassa ovat vanhat, selvästi riittämättömät eristeet. Salin lattia on läpivärjättyä linoleumia 1920- luvulta, eikä meillä ole aikomusta koskea siihen. Yläpohjan eristäminen olisi mahdollista, mutta kuka haluaa ensin tehdä sinne uudet lattiankannakkeet, sen jälkeen puhaltaa villat ja sitten levitellä tuulensuojapaperit (tilan koko on 70m2), käsi ylös!



Nyt, kun mistään nurkasta ei tuule, eikä oikeastaan villasukkiakaan tarvitse muuta kuin salissa, saadaan olla aika tyytyväisiä tehtyihin eristyksiin. Ja ihan toinen juttu puolestaan on se, kuinka paljon selvää rahaa voi säästää tekemällä riittävät eristykset... Toki vielä on meilläkin asiassa parannettavaa, mutta hyvään alkuun ollaan päästy. Vaikka eristystenkin tekeminen maksaa, niin mieluummin ainakin itse  maksan silloin, kuin sitten sähkö/lämmityslaskussa.

Ja pianhan tässä on jo kevät :)

                                              Aurinkoisia alkukevään päiviä toivottelee

                                                                           - Sara



                                         



4 kommenttia:

  1. Eristäminen ja vedon pois pitäminen kyllä kannattaa. Salonki kuulostaa upealta huoneelta!

    VastaaPoista
  2. No niinpä. Salonki ehkä kuulosta hienommalta kuin onkaan :) Mutta käyttöön saatu huone kuitenkin!

    VastaaPoista
  3. Oi wau ja iih ja ooh miten mahtava tuo linomatto! U-pe-a. Just tänään lueskelin Tuuman parista vuosijulkaisusta linomatoista, kun vähän ärsyttää se, että meillä pitää olohuoneesta vaihtaa tämä olemassa oleva uuteen... Mutta kun nurkasta puuttuu monen neliön pala ja matto on muutekin pilalla ja koppurana niin ei varmaan auta muu. Jäähän tätä alkuperäistä, tosin meidän tapauksessa paljon vaatimattomampaa (värisävy "laiha kaakao") vielä eteiseen ja kammareihin.

    Mutta voi vitsi. Onpa kaunis lattia. Niin, ja hienot eristyksetkin!

    VastaaPoista
  4. Oi mikä patteri!Oletteko löytäneet jokaiseen huoneeseen aidot wanhat? Hienon määrätietoista remonttia. Meillä täällä hissutellaan villasukissa (ei olla vielä kuin parin huoneen lattia lisäeristetty) ja odotellaan niin innolla kevättä ja lämmityskauden päättymistä ;)

    VastaaPoista