Löydöistä paras

Ehkäpä noin vuosi sitten, kun alettiin purkamaan peräkamareita (joista siis tulee lastenkamarit), tehtiin löytö, jota ei edes isäni muistanut olevan olemassakaan. Hän on meinaan asunut lapsuutensa toisessa kamarissa. Kamarit ovat olleet luultavasti lastenkamareita aina. Talossa on ollut meitä ennen kolme sukupolvea, joilla on ollut aikas monta lasta. Sali, joka on ennen peräkamareita, on suuri ja varmasti esimerkiksi öisin jopa aika pelottava (meille tulee kyllä sitten yölamppu!). Tätini sanoi, että kamalinta oli, jos piti mennä yöllä salin läpi. Se oli aina niin kylmä ja pimeä.

Niin siis se löytö. Peräkamareiden väliltä löytyi oviaukko ja vintistä löytyikin sitten siihen karmit ja ovi! Ihaninta ja liikuttavinta mun mielestä koko löydössä oli se, että oviaukko (ja siis tietty myös ovi), ovat normaalia ovikokoa selvästi pienemmät, eli kaiken järjen mukaan selvästi lapsia varten tehdyt. Minunkaltaisen pätkän ei nyt tarvitse sentään kumartua mennessään ovesta, mutta kyllä sellainen vähänkin pidemmät raajat omaava henkilö joutuu kumartelemaan.

Joten, kun meidän lapset muuttavat peräkamareihin ja meidän makuukamarin ja lastenkamareiden välissä on se (kauhea, iso, kylmä, kolkko, pimeä ym. ym.) sali, niin lapset sentään pääsevät toistensa huoneisiin ilman, että tarvitsee mennä salin kautta :)

Oven maalaus sujui tänään kohtalaisen sujuvasti. Mies oli nostanut oven jo valmiiksi pukkien päälle ja minä nopeasti hioin ja pyyhin oven. Alkutilanne oli suht mukava, ovi ei ole ollut käytössä viimeisen 50 vuoden aikana ja maalikerroksia siinä oli vain muutama. Maalina meiltä löytyi avattu purkki Uulan valkoista ovi- ja ikkunamaalia. 

Avatun purkin ulkonäkö ei juuri vastannut käsitystäni maalipurkin sisällön ulkonäöstä, mutta kokeneena remontti-ihmeenä kuorin kuorrutteen pois, lisäsin yleisohennetta hitusen ja sekoittelin.

Ja, kas näin, kyllä sillä maalilla nyt yhden oven maalaa!

- Sara