Vanhoja kerroksia

En olekaan varmasti ennen maininnut tapettikerroksista, jotka löytyivät meidän viimekeväisten tapetoijien myötä? Eli tupaa oli tapetoimassa kaksi naista, jotka olivat oikeasti konservaattoreita, eli entisöimishommissa erilaisissa projekteissa. He tapetoivat vuosi sitten täällä meillä kolme makuuhuonetta ja tuvan.

Minä näin (ihan vaan paljaalla silmällä) täällä tuvassa eri puolilla vanhan "tapetin" eli jonkunlaisen 1950-luvun maalatun pahvin alta ehkä neljä, tai maksimissaan viisi tapettikerrosta. Toinen tapetoijista kysyi, saako hän leikata yhdestä kohdasta vanhaa tapettia palan pois ja katsoa, mitä hän löytäisi. No, mehän odotettiin innolla tulosta.

Tapetoija tulikin heti seuraavana päivänä kasvot loistaen takaisin ja kertoi, kuinka alkoi edellisenä iltana varovasti irrottaa tapettikerroksia toisistaan. (oliskohan ollut höyryttämällä, tai jotain...) Hän kertoi itse kuvitelleensa, että kerroksia olisi tämän ikäisessä talossa (rv.1864) ehkä 5-8. Ja hän sai irti 12! Oli melkein lopettanut kymmeneen, mutta päättikin vielä yrittää ja löysi loput kerrokset. Ja huvittavaa on ehkä se, että edellisen kerran ennen meitä on tapetoitu v.1956. Tapettikerrokset, 12 kerrosta ovat siis ajalta 1864-1956. Kovin oli samaa sävyä paljon tapeteissa, tosin emme tiedä, kuinka paljon ne olivat menettäneet värejä aikojen kuluessa.


Ylläolevassa kuvassa tapetit ovat vasemmalta katsoen uusimmasta eteenpäin. Vasen tapetti on aika paksu ja jotenkin vahapintainen. Seuraava kuulemma on tyypillinen 1940-luvun tuohijäljitelmä. Sitten tuollainen edelleen hyvin ruskeasävyinen kukkatapetti.


Tässä seuraavassa (ylläolevassa) kuvassa on kolme seuraavaa tapettia ja niissä on jo ihan minunkin silmiini näkyvissä selviä jugendtyylin merkkejä. Ja oikeanpuolinen tapetti näyttää jopa jotenkin tutulta. Onkohan kukaan teistä koskaan nähnyt missään? Vai näyttääkö muidenkin mielestä tutulta?


Seuraavat kolme tapettia jatkavat taas ilmeisesti hyväksi havaittua värimaailmaa (?).


Kolme viimeistä tapettikerrosta, eli vanhimmat, olivat jo niin hauraita ja muutenkin ohuita, että ne on liimattu paperin päälle. Tosi kauniita kukkakuvioita ja selvästi tummempia sävyjä. Tämä tupahan on ollut alunperin hieman pienempi, tai siis tässä on ollut seinä jakamassa tilaa keittiöön ja palvelijan huoneeseen ja ruokakonttuuriin. Silloin tuvassa on ollut vain kaksi ikkunaa. Myöhemmin (luultavimmin n. 1930) tupaan on tehty yhden ikkunan sijaan päätyyn kaksi ikkunaa. 1956 remontissa väliseinä hävitettiin ja tilasta tehtiin suurempi. 



Mutta kaikista kummallisin asia oli se (tapetoijan selkäpiitä kuulemma karmi), kun hän huomasi, että kaikkein ensimmäisessä ja meidän valitsemassamme tapetissa on täysin sama kuvioaihe... 


How spooky is that??



                         Mukavaa viikonjatkoa ja suurensuuret tervetulotoivotukset uusille lukijoille!


                                                                           - Sara

11 kommenttia:

  1. No huhhuh, that is spooky!

    VastaaPoista
  2. Vau mikä yhteensattuma! Meilläkin tapetit tummenee mitä vanhemmaksi menevät. Ja jugend-ajan tapetit ovat kovin samanoloisia, ihanan heleän värisiä.

    VastaaPoista
  3. Juu, ja noissa jugend-ajan tapeteissa on sentään sitä ihanaa vihreää, kun muuten on niin paljon tota ruskehtavaa.

    VastaaPoista
  4. Voi miten mahtavaa, että oli ammattilainen kaivamassa tapetteja esiin! Hieno "saalis". Ja ihanaa, että sinä satuit valitsemaan juuri oikeanlaisen tapetin!

    VastaaPoista
  5. En todellakaan olisi itse löytänyt noin montaa kerrosta, sinne olisivat jääneet unholaan. Ihan mahtavaa, että tuollaisia ammattilaisia olemassa, jotka pystyvät tekemään työtä, jolla on ihan oikeasti kultturihistoriallista arvoa. Toivottavasti pystyn säilyttämään tapetit seuraaville sukupolville...

    VastaaPoista
  6. Olipas siinä tapetteja! Löysin juuri blogisi ja olen lukenut sitä mielenkiinnolla. Mekin rupeamme aivan näinä päivinä purkamaan vanhaa hirsitaloa siirrettäväksi tontillemme. Hommaa riittää!

    VastaaPoista
  7. No ihan varmasti riittää hommaa! Meillä sentään oli seinät pystyssä... Vaikka tämäkin tuntuu välillä, että olisi taloa rakentamassa, niin ehkä tuo siirtämishomma on sitä vielä aika paljon enemmän :) Onnea ja jaksamista suureen projektiin!

    VastaaPoista
  8. muinoin oli tummat sävyt muotia.. nyt on vaaleat. Kalusteetkin oli tummia . Minun miehen kotona maalla oli noita hyvin vanhoja tummia tapetteja, ei taida olla kuvia enää.. talo on myyty..osin siellä oli myös ihan hirsiseinää siitä pidin, se antoi vahvuuden tunnetta. Tuo yhtenäinen tapetti kuvio, kertoo että on oikea asukas talossa joka menestyy ja talo alkaa elää uutta elämää..

    VastaaPoista
  9. Hätkähdyttävä juttu tuo tapetin samankaltaisuus!
    toteaa blogiisi sattumoisin googlen kautta tullut Riitta. Tsemppiä vaan hommaan!

    VastaaPoista