Tässä talossa on ennen meitä viimeksi ollut kouluikäisiä ja sitä pienempiä lapsia 1950-luvulla. Nyt meillä on juossut viikon ajan omien las...
Leiriolosuhteita ja silti niin ihanaa
Vettä ei vielä tule mihinkään (paitsi kanisterissa sisälle kannettuna), sähköjä on siellä täällä, astioita pitää kantaa toiseen taloon asti...
Perhe muuttaa vaiheittain
Oijoi, miten pitkä aika on viimeisestä postauksesta! Aikaa ei tahdo löytyä nyt millään ja toisaalta, mieluummin sitä on ulkona tai tekemässä...
Sähköä taloon
Tänään tulee ihan piakkoin sähkömies laittamaan ensimmäisiä virallisia sähköjohtoja ja rasioita paikoilleen. Vieraskuistista aloitetaan tä...
Puoti
Nyt kun sisätiloissa on uutta, mutta vielä sen verran keskeneräistä, että odottelen kuvaamista muutaman päivä, niin päätin ikuistaa muutam...
Peräkamarit
Luvattoman pitkä poissaolo täältä... Toisaalta, esimerkiksi valokuvaaminen kodista on vaikeaa, jos ei ole kotona :) Loman alku vietettiin mu...
Kamala kasa listoja
Jeps. Siellä ne listat nyt makaavat, katoksen alla. 690 metriä. Osa on jo maalattu kertaalleen, suuri osa on vielä maalaamatta. Päätettiin, ...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

