Tunnustus
Olinpa onnellinen nähtyäni, että olin saanut ensimmäisen tunnustuksen! Puolisen vuotta en ollut edes vielä ajatellut oikeasti oman blogin aloittamista ja nyt sain itse tunnustuksen! Kiitos kaunis Rekouksen Kirsille!! Nyt täytyy sanoa, että minun oma blogilistani on sen verran suppea vielä ja luulisinpa, että tämä tunnustus on kiertänyt jo kaikki oman blogilistani kokonaan, mutta mitäpä siitä! Tämä tunnustus menee seuraaville, joissa oikeasti olen viettänyt monia rentoja hetkiä ja jotka ovat, ehkä tietämättään (!) auttaneet minua blogiurani alkuun. Eli tämän tunnustuksen pistän eteenpäin (tai takaisinpäin) seuraaville:
Päivänpesän elämää
Hyvä Mieli
Rekous
Oman blogini alku lähti viime syksyltä. Ihan ensimmäiseksi (eli todella jälkijunassa, jos nyt ajattelee tätä koko blogimaailmaa) innostuin lukemaan sisustusblogeja ja siitä sitten tajusin vanhojen talojen remontoimis-blogien olemassaolon. Siitä se ajatus sitten lähti. Vanhan talon remontoiminen ja pikkulapsiperheen arjen yhdistäminen. Kuulostaa kirjoitettuna kamalalta ja välillä se tuntuukin kamalalta. Oma arki tuntuu olevan välillä niin kaukana muiden lapsiperheiden tavallisesta arjesta. Välillä mietin, mitä kaikkea sitä voisikaan vapaa-ajallaan puuhailla. Meillä menee kuitenkin melkein kaikki vapaa-aika remontoidessa ja silti löytyy niin paljon niitä tuttavia, jotka selvästi ihmettelevät, miksei se remontti ole vieläkään valmis. Kaikki kun eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä tällainen remontointi on. Ammattilaisia ei roiku joka oksalla ja toisaalta taas haluamme itse tietää tarkalleen, miten mikäkin asia on tehty. Joten oikeastaan ainoa mahdollisuus tämänkaltaiseen remontointiin onkin suurimmaksi osaksi itse tekeminen. Tietysti mekin ollaan teetetty esim. sähkö- ja putkityöt ammattilaisilla, mutta kaikki, mitä ollaan osattu ja voitu tehdä itse, niin ollaan tehty itse.
Vanhan talon remontoiminen ei silti ole ainoastaan remontoimista, vaan se on elämää, jota rakennamme itseämme varten pala palalta. Tärkein asia mielestäni kuitenkin kaiken ohella on muistaa elää myös tätä päivää, eikä odottaa vain sitä huomista :)
Summa summarum:
- olen iloinen, että olen aloittanut tämän remontin dokumentoimisen
- olen iloinen, kun voin jakaa kokemuksiani muiden kanssa
- olen iloinen, jos voin antaa muille remontoijille tai siitä haaveileville jotain ajattelemisen aihetta
- olen erityisen iloinen, että olen saanut niin monta uutta tuttavuutta!
Aurikoista toukokuun ensimmäistä maanantaita kaikille täällä vieraileville ja oikein paljon tervetuloa uusille lukijoille!
- Sara
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen kovin iloinen, että sinä Sara päätit aloittaa tämän blogisi taannoin. Siitä on ollut kovasti iloa ja hyötyä, sillä remonttikokemustesi ja pohdintojen jakaminen on varsin antoisaa lukijalle, jolla omankin talovanhuksen remontti on vielä vaiheessa. Arvokas myös tuo toteamuksesi siitä, että pitää muistaa elää tätä päivää täysillä - eikä vain haaveilla tulevaisuudesta. Sen kun muistaisi aina aika ajoin palautella mieleen...
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta kommentistasi! Ihana kuulla, että raapusteluistani on ollut hyötyä.
VastaaPoistaAurinkoa päivääsi Maltze!
Onnea tunnustuksesta. Tämä on kiva blogi, täällä on aina mukava ja mielenkiintoista käydä! Vanhat talot kiinnostaa AINA! Ja yllätys oli, kun omankin blogin nimen huomasin juuri:) Kiitos paljon. Mukavaa loppuviikkoa. Juhlasta juhlaan mennään, viikonlopusta toiseen, kuten jossain blogissa todettiin!
VastaaPoistaNiinpä, mukavaa viikkoa myös sinulle!
VastaaPoistaUusi lukija ilmoittautuu! Olen nyt aloittanut näiden ihanien vanhojen talojen remontoinnista kertovien blogien kahlailun ja täältä löytyikin aivan ihanan näköinen koti! Varmaankin palailen kysymyksien kera jossain vaiheessa taas kommentoimaan. Nyt jatkan lukemista. Oikein iloista kevättä!
VastaaPoistaTervetuloa! Ja kysymyksiä vaan tulemaan, jos sellaisia tulee mieleen. Iloista kevättä myös sinulle!
VastaaPoistaKiitos ja sinä olet tämän kyllä todella ansainnut:)
VastaaPoistaKiitos ja samoin!
VastaaPoista