Vaikka jossain päin meillä alkaa olla jo valmista, niin jossain taas tuntuu, että meistä riippumattomista syistä projekti etenee hyyyyvin hitaasti. Putkari kerran toisensa jälkeen käy tekemässä jotain pientä ja sitten odotellaankin jo sen tekemistä uudestaan. Makuukamarin lattiaan piti riittää läheisen kaupungin rautakaupan myyjän mukaan (mitenköhän me edes alun perin uskottiin niitä?) kolme litraa maalia: Juu, hyvin riittää kolme litraa! Ei riittänyt. Kerran käytiin hakemassa litra lisää, eli neljäs litra ja nyt se lattia näyttää edelleen siltä, että vielä pitäisi sutia yksi kerros.
Tuvassa puuseppä on odottanut ikkunan eteen tulevan patterin asennusta, koska hän pystyy vasta sen jälkeen asentamaan penkin siihen samaisen ikkunan eteen. Kun putkari viikkojen odottelun jälkeen tuli asentamaan patterin, on termostaattinuppi asennettu ulospäin patterista, eikä ylöspäin, jotta penkin voisi asentaa. Eli odotellaan vielä vähän.
Mutta nopeatakin toimintaa löytyy. Mies lähti eilen illalla töiden jälkeen purkamaan pientä muovimatolla päällystettyä lattianpalasta yläkerran WC:n edestä ja tuli parin tunnin päästä takaisin. Nyt siinä paikalla ei ole enää muovimattoa, vaan mies purki lattian, eli muovimaton ja sen alla olevan raakalaudan ja rakensi siihen uuden lattian leikkimökin lattian ylijäämälaudoista. Nyt vaan maali päälle ja se on siinä!
Yläkerran WC alkaa olla pian siinä kunnossa (yksi lakkakerros vielä paneelien päälle), että sen voi tapetoida ja asentaa kalusteet. Nämä eivät siis sulje toisiaan pois, koska sijaitsevat eri puolilla sitä puolentoista neliön tilaa. Joten, kun putkari seuraavaksi tulee, saattaa meillä oikein hyvällä tuurilla olla lavuaari ja toimiva pönttö talossa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lavuaari ja pönttö on kyllä arjen luksusta. Toivottavasti putkimies käy pian :)
VastaaPoistaNiinpä! Mutta onneksi meidän ei tarvitse asua remontin keskellä, vaan tässä vieressä. Se, jos mikä on myös arjen luksusta :)
VastaaPoista